Arvotaidot – näkymätön voima, joka näkyy kaikessa

Arvot ovat jokaiselle ihmiselle syvällinen, mutta usein myös tiedostamaton osa identiteettiä. Ne kertovat siitä, mikä elämässä on aidosti tärkeää ja mitä kohti haluamme kulkea. Arvot eivät ole mielipiteitä tai tavoitteita, vaan pysyvämpiä sisäisiä periaatteita, jotka vaikuttavat valintoihimme, käyttäytymiseemme ja siihen, miten suhtaudumme muihin – ja itseemme.

Henkilökohtaiset arvot toimivat kuin kompassi elämässä. Ne ankkuroivat meidät vakaalle pohjalle, erityisesti silloin, kun joudumme tekemään vaikeita päätöksiä tai kohtaamme epävarmuutta. Ne eivät aina tee valinnoista helppoja – mutta ne tekevät niistä selkeämpiä. Arvot myös auttavat meitä pysymään suunnassa, vaikka ympärillä kaikki muuttuisi.

“Arvoista voi, mutta ei tarvitse kertoa – ne näkyvät tavassasi elää, tehdä työtä ja kohdata muita.”

Oikeat arvot näkyvät jokapäiväisinä tekoina.

Arvoista voi, mutta niistä ei tarvitse erikseen kertoa tai korostaa, sillä ne näkyvät ja konkretisoituvat tavassasi elää, tehdä työtä, johtaa ja kohdata muita. Ne näkyvät siinä, mitä hyväksyt ja mitä et, milloin astut esiin ja milloin päätät olla hiljaa, sillä arvot velvoittavat ja pysymään omassa suunnassa, vaikka olisi helpompaa tehdä toisin. Arvot myös ohjaavat valintoja arjessa – joskus jopa huomaamatta, ne helpottavat päätöksentekoa: kun tunnet arvosi, tiedät mihin voit nojata.

Kun tunnistat omat arvosi, saat käyttöösi henkilökohtaisen suunnannäyttäjän, joka auttaa elämään merkityksellisempää elämää. Usein arvoristiriidat – esimerkiksi työn ja oman elämänkatsomuksen välillä – aiheuttavat uupumusta, turhautumista tai jopa irtautumista itsestä. Arvojen selkeyttäminen lisää itsetuntemusta, päätöksentekokykyä ja tunnetta siitä, että oma elämä on omissa käsissä.


Arvot linkittyvät suoraan yrityskulttuuriin. Ne eivät ole erillinen osa strategiasta, vaan sen ydin. Oikein määritettyinä ja johdonmukaisesti elettyinä arvot sitouttavat, ohjaavat ja inspiroivat. Ne eivät kulu – ne kirkastuvat käytössä.

Arvot eivät ole pelkkiä juhlapuheita tai PowerPoint-slideja, vaan ne ovat organisaation selkäranka. Ne muodostavat tapamme toimia, johtaa, tehdä päätöksiä ja kohdata epävarmuutta. Arvot antavat suunnan silloin, kun ohjekirja ei riitä. Ne eivät vain raja, vaan mahdollistavat: luovat tilaa, ohjaavat toimintaa ja rakentavat luottamusta.

Menestyvät organisaatiot eivät kysy onko meillä arvoja, vaan millä tavalla ne näkyvät arjessa. Arvot eivät ole "joko-tai", vaan "sekä-että": sekä näkyviä että näkymättömiä, sekä sanoja että tekoja. Ne konkretisoituvat siinä hetkessä, kun työntekijä tekee valinnan kiireessä tai esihenkilö kohtaa haasteen epävarmuuden keskellä. Siinä hetkessä arvo joko elää – tai paljastuu ontoksi.

Liian usein arvot jäävät abstrakteiksi ihanteiksi. Mutta parhainkaan ihanne tai asia ei ole arvo, ellei se näy toiminnassa. Arvot ovat aitoja tekoja, eivät korulauseita. Siksi arvotyöhön kannattaa ottaa koko organisaatio mukaan. Kun jokainen ymmärtää arvojen merkityksen omassa työssään, ne muuttuvat eläväksi osaksi toimintakulttuuria.

Arvot ovat toiminnan ankkureita, ne antavat suuntaviivat tekemiseen ja ovat tehokas ohjauskeino, kun niihin luotetaan. Arvot eivät ole vain kauniita sanoja paperilla – ne ovat tekoja, valintoja ja suunta.


Kirjoittaja on Jaana Villanen, arvostrategi, tietokirjailija, vanhempi neuvonantaja. Jaanalla on pitkä, yli 30 vuoden kokemus arvotyöstä- ja koulutuksista erilaisissa organisaatioissa ja ympäristöissä.

Seuraava
Seuraava

Kun asiantuntija pelkää leimautuvansa huutelijaksi ja siksi vaikenee